Vapun ja kevään kunniaksi "palauttava lenkki" järjestyy luonnon helmaan. Siikanevalla on yllättävän keväistä, mutta märkää, tietenkin. Vaan eipä se haittaa, samalla tulee sekä tasapainoharjoittelua että hieman raskaampaa kulkemista, kun pitkospuilla kulkeminen vaatii vähän askeleiden sovittamista ja toisaalla kahlataan sitten lumessa ja lämpäreissä. Rinnettä ylös, toista alas, yli puunkaatojen, kivien ja juurakoiden - kymmenen kilometriä alkaa loppuvaiheessa tuntua vähän jaloissakin, mutta niinhän sen kuuluukin.
Kunpa vain olisi aikaa tehdä näitä retkiä enemmänkin. Kevät on niin kovin lyhyt, ja tämä on kuitenkin parasta aikaa happi- ja valohoidolle, kun luonnossa tapahtuu paljon. Retkeilyn jalon taidon sitä paitsi osaan - muuta ei tarvita kuin silmät ja korvat auki & tossua toisen eteen.
Kaipuu kesävaellukselle alkaa myös taas voimistua. Liikunnallisesti ja kunnon kohottamisen kannalta vaellusreissut eivät ehkä ole "suuria saavutuksia", mutta henkistä kanttia ne kyllä kasvattavat, ja elämyksenä jokainen kuljettu kilometri on vailla vertaa. Kaiken, minkä tarvitset, kannat itse. Käveltyäsi reitin kaukaisimpaan kolkkaan, sinun on käveltävä sieltä poiskin aivan omin pikku jaloin, satoi tai paistoi. Rinkan painosta tulee osa itseä, sen mukaan on sovitettava askeleet ja tasapaino, jopa siihen pisteeseen asti, että ilman rinkkaa olo tuntuu heppoiselta. Se toisaalta osoittaa mielestäni hienosti myös sen, kuinka sopeutuvainen ihmiskeho on vallitseviin olosuhteisiin nähden.
No, ken elää, se näkee, tuleeko reissua vai ei, mutta sitä varten on toki hyvä valmistaa itseään; seuraavan kerran, kun noustaan vaikkapa Muorravaarakasta Pirunportille, olisi hyvä mahdollisuus testata, onko treenistä tosipaikan tullen mitään hyötyä ;)!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti