Kahden vuorokauden metsäreissun jälkeen on tietenkin aivan asianmukaista lähteä vielä sunnuntai-iltapäivän treeneihin. Tavallaan on pakkokin, koska viikolla tuli käytyä vain kerran, ja kahta CTK-treeniä viikossa pidän jonkinlaisena miniminä, olettaen, että teen viikon kuluessa myös muuta. Kuluneella viikolla jätin sitä paitsi tietoisesti yhden voimatreenin pois, koska näin, että tiedossa oli leuanvetoa, ja halusin kaikesta huolimatta hieman säästellä noissa ylävartaloon kohdistuvissa treeneissä, jotta tahdistimen alue pääsee kunnolla rauhoittumaan alkuviikon penkkipunnerruksesta.
Enkä mielelläni puhuisi pakosta ollenkaan, kun haluaisin pitää treenaamisen nimenomaan mukavana, iloisena tekemisenä, josta todella nautin, täysin vapaana pakollisuusajatuksista. Mutta totuus on, että kun parasta aikaa mennään migreenin estämisessä aivan uusilla lukemilla (väliä edelliseen neljä viikkoa ja viisi päivää!), en enää oikeastaan uskalla jättää liian pitkiä taukoja treenien väliin, jotta sama suotuisa kehitys jatkuisi edelleen.
Tänään on kuitenkin helppo lähteä, vaikka eräkämppäily saunomisineen, syömisineen ja samoamisineen painaa hieman niskassa. Tiedossa on tuttua juttua eli kyykkäämistä, josta (jostain kumman syystä) itseasiassa pidän, ja sen lisäksi boksihyppyjä, joita olen onnistunut välttelemään koko tämän kahden kuukauden ajan - en tosin tahallani, päin vastoin, olen jo jonkin aikaa ajatellut, että niitä on päästävä kokeilemaan.
Enkä muuten ollenkaan pety, sillä hyppiminen on hauskaa, kuten epäilinkin ;). On sitä paitsi "kustannustehokasta", kun yhteen suoritukseen mahtuu useampia ilonaiheita: ensinnäkin se, että uskallan yrittää miettimättä sen kummemmin, eikä tee edes tiukkaa, ja toiseksi se, että pomppaaminen ihan teknisenä suorituksena onnistuu hyvin, vaikken ole sitä kertaakaan aiemmin tehnyt. Sitten se, että laatikkoa saadaan vielä vähän korotettua, eikä sekään saa minua edes epäröimään (ja seuraavalle kerralle jää sopivasti varaa parantaa, luulen), ja viimeisenä se, että voin todeta itsetuntemukseni olevan sentään kohtuullisessa kuosissa; minä jollakin tasolla arvasin, että tämä "laji" sujuu, vaikken osaa tarkasti sanoa, mistä sen tiesin. Mutta tiesin kuitenkin, ja oikeassahan on aina kiva olla :).
Eipä silti, koko treeni tuntuu tosi hyvältä niin henkisesti kuin fyysisestikin. Epäilemättä äitienpäivä ja aurinkoinen sää on saanut ihmiset pysymään muissa puuhissa (ja se lienee useimmille viisas ratkaisu), kun tunnilla meitä on vain muutama, mutta se on tekemisen kannalta juuri tällä kertaa oikein hyvä määrä. Saamme Jounilta melkeinpä yksilöllistä ohjausta, ja pystymme myös seuraamaan toistemme tekemistä ihan oppimisen kannalta, joten puoli tuntia hujahtaa ohi erittäin hyvässä hengessä - jopa niin hyvässä, että tulee tehtyä reilusti yli ajan :). On mukava huomata myös se, että kehitystä on todellakin tapahtunut: ihan ensimmäisillä kerroilla kyykkäsin pelkkää isoa tankoa, tänään siinä on jo kymmenen kiloa päällä.
Näillä eväillä on hyvä nauttia loppupäivä levosta ja rauhassa olemisesta, ja aloittaa työviikko virkistyneenä. Alkavalle viikolle olen toisaalta suunnitellut uusia haasteita, ja tämän päivän onnistumisen voimalla jaksan taas pitää rohkeutta yllä niitäkin silmällä pitäen. Paluuta ei taida enää tältä tieltä olla ;).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti