Kahvasta kiinni

Kokeiltavien asioiden listallani on ehdottomasti myös kahvakuulatreeni. Olen suhtautunut kuuliin alusta lähtien aika epäluuloisesti, ja koen olevani niiden kanssa joka kerta hieman hukassa - liikkeet tuntuvat vaikeilta ja kömpelöiltä, ja asennot huterilta. Syynä voi toki olla ihan vain se, että "pelkään" niitä edelleen. (Nehän voivat esimerkiksi purra...) Toisaalta voi olla, että kahvakuulapuuhastelu ei vain lajina sovi minulle, koska olkapää joutuu olemaan melkein koko ajan liikkeessä, mutta voi olla myös, että jarruttelen vain henkisten estojen takia, ja siksi homma ei toimi. Vaikkeivät liikkeet varsinaisesti satu, olen jollakin tasolla ongelmakohdasta koko ajan tietoinen, mikä kyllä häiritsee tehokkaasti keskittymistä itse asiaan.

Mutta selvyyttähän tähän ei saa kuin kokeilemalla, joten perjantai-illan ratoksi suuntaan Kyötikkälän urheilukentälle Joonaksen vetämään kahvakuula-introtreeniin. Luvassa on kaksi tuntia kohtuullisen kevyttä lajiin tutustumista ja opettelua, minkä järkeilen sopivan minullekin testimielessä oikein hyvin. Kahvakuulat tuntuvat sitä paitsi olevan niin monen suosikki, että epäilen olevani vain omituinen, jos en yrittämälläkään saa niistä "irti" sitä mitä useimmat tuntuvat saavan. Tosin, eipä sekään kai yllätys olisi, olenhan sekä itsenäinen että itsepäinen, ja päädyn kaikesta konformistisuudestani huolimatta kuitenkin aina kulkemaan omia polkujani, kun tarpeeksi vahvasti siltä tuntuu.

Osa treenin liikkeistä on tuttuja, osa ei. Kun tarpeeksi rauhassa tekee ja kokeilee, alkaa vaikuttaa siltä, että minunkin (näissä asioissa turhan hitaaseen) selkäytimeeni uppoaa sentään joitakin liikeratoja, ja alan hahmottaa niitä paremmin. Tosin olkapäästä alkaa kuulua merkillisia naksauksia, ja kun jonkun aikaa harjoitellaan, sen kyllä huomaa myös tahdistimen alueella. Ongelma taitaa olla siinä, että kuulien liikuttelu on kuitenkin huomattavasti "huojuvampaa" kuin esimerkiksi voimaharjoittelun tanko ja levypainot - ja kun käden asennot ovat epävakaita, myös olkapää liikkuu vähän sinne ja tänne, jolloin tahdistin osuu ns. vääriin kohtiin.

Jään siis yhä epätietoiseksi sen suhteen, toimiiko kahvakuulailu juuri minulla ja olenko siitä tarpeeksi kiinnostunut. Toisaalta en kyllä haluaisi vielä(kään) luovuttaa; jokin pieni ääni päässäni huomauttaa, että sellaisiakin asioita, jotka tuntuvat vaikeilta ja hankalilta, on ehkä syytä pitää ohjelmassa mukana, koska siinä vasta haastetta onkin, että ne oppii - puhumattakaan siitä onnistumisen tunteesta, kun saavuttaa taas uusia taitoja. Tämä tarkoittanee sitä, että ilmaannun kyllä vielä jollekin toisellekin kahvakuulatunnille. Tasapainon, painopisteiden, lihasten - oikeastaan koko kehon - hallintahan minulta sitä paitsi on ollut aina vähän kadoksissa, joten juuri sellaista olisikin syytä treenata. Eri asia sitten on se, kestääkö tuo tahdistimen alue sen, että kehon hallintaa harjoitellaan painojen kanssa, vai kannattaisiko kenties hakeutua sellaisille tunneille, joilla keskitytään vielä enemmän niiden painopisteiden hakemiseen esim. venytyksillä ja tasapainoilemalla? Se on hyvinkin harkinnan arvoinen asia, ja kävi miten kävi, se osoittaa myös sen, että kannatti taas lähteä kokeilemaan uutta, koska aina siitä kokeilusta kuitenkin lähtee itämään hyviä ajatuksia.

Illan treeneissä on lisämausteena myös virkistävä sade. Tuleepahan siis kokeiltua sitä kastumistakin, mistä aiemman sadepäivän osuessa suorastaan haaveilin. Ja olen muuten taas kerran oikeassa; siitä irtoaa asennetta aivan eri tavalla! Voiko edes sanoa - saamatta hullun leimaa otsaansa - että kastuminen on hauskaa? Mutta pakko se on sanoa silti: kyllä se on aika kohottavaa, varsinkin kun autoon on varannut vähän kuivaa vaatetta valmiiksi, ja kotona pääsee kuin pääseekin siihen ihanaan, lämpimään suihkuun. Vielä mukillinen lämmintä kaakaota kouraan ja olo on mitä mainioin - siitäkin huolimatta, että ranteisiin ja käsivarsiin on kehkeytymässä melkoiset mustelmat, ja kehosta on taas löytynyt uusia kipeytyviä kohtia, jotka ennustavat hieman hankalaa sängystä ylös nousemista huomisaamuna :).