Olen varovaisen toiveikas sen suhteen, että alan olla tarpeeksi hyvässä iskussa laajentamaan treenirepertuaariani eli kokeilemaan intervalleja, kestävyysharjoittelua ja kaikkea muutakin tarjolla olevaa. Tahdistimen maksimisykkeen pitäisi kyllä riittää kovaankin menoon, vaikka se 170 jääkin vähän laskennallisen (220 miinus ikä) maksimisykkeeni alapuolelle.
Sydämenihän ei ole koskaan tätä ennen saanut todella kovaa harjoitusta osakseen, joten mm. hengästymisen ja hapenottokyvyn ongelmiin voi vaikuttaa jo pelkästään sekin. Niin olen ainakin järkeillyt, kun yhä kamppailen välillä sen "happi loppuu, tukehdun" -tunteen kanssa. Tosin, jos vika on vain harjoituksen puutteessa, ongelman pitäisi toki parantua tekemällä enemmän. Rakennevikoja ei ole, ja jos joskus treenipäivän iltana tuntuu muutamia lieviä rytmihäiriöitä, ne ovat kerrankin "oire", josta en jaksa kierroksia ottaa; tahdistin on turvani kaikenlaisia rytmin sekoiluja vastaan, siihen voin luottaa :).
Mielenkiintoisempi ja mahdollisesti hankalammin korjattavissa oleva haitta on, että sydämeni seinämissä on arpikudosta niillä kohdin, johon tahdistimen johdot on kiinnitetty. Se on ihan tarkoituksella "suunniteltu" juttu, sillä arpikudos toimii eräänlaisena lisävarmistuksena sille, että elektrodin ruuvipää pysyy kiinni sydänlihaksessa. En tosin tiedä, kuinka laajalla alueella arpikudosta on, mutta johtoja minussa on tällä hetkellä neljä kappaletta (kaksi vanhaa, kaksi käytössä), joten jos yhtä johtoa ympäröivä arpikudosalue ei kovin suuri olekaan, niin on niitä silti useammassa kohdassa sydänlihaksessa - kolme oikean kammion seinämässä ja yksi saman puolen eteisessä.
Tahdistinjohtojen aiheuttamasta arpeutumisesta en ole löytänyt mitään tarkkoja tietoja - paitsi juuri sen, että se on ns. hyvä juttu johtojen kiinnipysymisen kannalta. Toisaalta taas sydäninfarktin aiheuttamasta sydänlihaksen kuoleutumisesta ja arpeutumisesta löytyy tekstiä paljonkin, ja kappas vain; se ei olekaan yhtään hyvä juttu, koska se voi aiheuttaa sydämen toimintakyvyn pysyvän alenemisen. En tiedä, ovatko johtojen ympärille kehittynyt arpikudos ja infarktin aiheuttama arpikudos keskenään samankaltaisia, eli voidaanko vetää johtopäätös, että ne myös aiheuttavat samantyyppistä haittaa. Tällaisia kuitenkin joutessani pähkäilen, koska aihepiiri (yllättäen...) kiinnostaa minua tavattomasti. Olen tosin hankkinut suuren osan tiedoistani lääketieteellisistä artikkeleista ym., ja seikkailen siis pääasiassa vain omien teorioideni varassa, mikä kieltämättä on hieman kyseenalaista ja saattaa johtaa vääriin käsityksiin. Lääkäreiden kanssa näistä tahdistinjärjestelmän "pienistä haittapuolista" ei oikein koskaan ole ollut puhetta, koska - niin ainakin luulen - heillekin kai useimmiten riittää, että potilas on hengissä ja voi yleisten mittareiden mukaan hyvin. Toisaalta epäilen, että tällaisissa asioissa ei yksiselitteistä totuutta voi kukaan tietääkään, koska mahdollinen oireilu on kuitenkin niin yksilöllistä - ja kuten olen monta kertaa todennut, vain minä itse voin olla viime kädessä se asiantuntija oman vointini suhteen.
Olisi kuitenkin melko lailla mieluisampaa tietää selvät faktat, jotta osaisin suhtautua asioihin oikein, joutumatta menemään aina vain pelkältä "fiilispohjalta", sillä ihmismieli on niin kovin vaihtelevainen. Yhtenä päivänä tuntuu, että mikään ei ole mahdotonta, toisena taas ei suju yhtään mikään. Ja koska niin kovin herkästi soimaan itseäni siitä, jos treeni ei suju tai kehitystä ei tunnu tapahtuvan, olisi itsellenikin armollisempaa muistaa tiukassa paikassa, että syy ei välttämättä ole siinä, etten yrittäisi tarpeeksi tai olisin jotenkin muulla tavoin "huono", vaan taustalla voi olla jopa fysiologinen ongelma. Tieto lisää tuskaa, niin väitetään, mutta minä olen eri mieltä: olen aina halunnut tietää asiat läpikotaisin, oli siitä tiedosta sitten konkreettista hyötyä tai ei. Tässäkään tapauksessa siitä tiedosta, että sydän ei ehkä pysty aivan täydellä teholla toimimaan, ei olisi mitään hyötyä (paitsi korkeintaan tuo henkinen helpotus), mutta ei juuri haittaakaan - ei se minua estäisi treenaamasta, johan se on todistettu, että pystyn aivan hyvin tekemään kaikenlaista joka tapauksessa.
Uusien asioiden kokeileminen on siis oikeastaan osa laajempaa ihmiskoetta: haluan jo ihan yleisestä mielenkiinnostakin kokeilla niin paljon erilaisia juttuja, että joko löydän rajoitukseni tai sitten rajoja ei tule vastaan ollenkaan, mikä tietenkin olisi aika hauskaa... Tahdistin on kuitenkin varsin hieno ja jännittävä kapine, ja yksi sen parhaimpia ominaisuuksia on, että sen muistiin kertyy tietoja ja tilastoja kaikesta mitä teen sen mukaan, mille tasolle syke nousee. Kontrollikäynneillä sydänkeskuksessa ne tiedot sitten laitteelta luetaan. Minulla on siis loistava mahdollisuus saada ennen pitkää myös todella tarkkaan mitattua dataa treenaamisen vaikutuksista, mikä tekee tämän testailun entistä mielenkiintoisemmaksi :).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti