Jaloja päämääriä

Työstressi iskee kun vähiten sitä odottaa, ja samat vanhat ahdistukset ja riittämättömyyden tunteet tekevät comebackin. Työtä on kerralla liikaa yhdelle ihmiselle, joten ei voi olettaakaan, että pystyisin kaiken hoitamaan heti kuntoon - mutta kun pallot ovat jo ilmassa, paha niitä on sinnekään jättää, sillä kohtahan ne ropisevat jonglöörin niskaan.

Riittämättömyys, ahdistus ja epämääräinen huoli leviävät kuin rutto kaikkeen tekemiseeni, jos en saa niitä kuriin. Stressin mukana tuntuu myös tarve uppoutua johonkin aivan muuhun kasvavan, ja vaihtoehtohan minulla olisi jo tarjolla: lisää treeniä. Harmi vain, että kun vauhti kiihtyy, unohdan myös omat hyvät suuntaviivani siitä, että liikkumisen ja kunnon kohottamisen tulisi olla ennen kaikkea hauskaa ja hyvän olon lähde, eikä suinkaan kiihkolla eteenpäin puskemista. Liikunta ei onneksi ole pahin mahdollinen addiktio, mutta järjellä tiedän, että stressitilanteessa pitäisi löytyä ehdottomasti aikaa myös rauhoittumiseen sekä kehon ja mielen lepoon.

Toisaalta voisi kyllä olla hyvä hetki hieman tarkistaa tavoitteitaan joka tapauksessa. Olen tähän asti antanut itseni kokeilla ja muutenkin haahuilla jokseenkin päämäärättömästi, mutta kun nyt kuitenkin jo jotakin osaan ja kuntokin on parantunut huomattavasti, hieman tavoitteellisempi asenne voisi tuoda treenaamiseen oman säväyksensä. Kärsivällisyys ei varsinaisesti kuulu hyveisiini, joten edes jonkinlaisiin päämääriin sitoutuminen saattaisi olla jopa kasvattavaa. Päättäväisyyttä ja intoa tuntuu edelleen riittävän, joten asiat ovat kaikella tapaa hyvällä mallilla.

No, minulla ei ole vieläkään pienintäkään aavistusta siitä, millaisia ns. numeraalisia tavoitteita voisi tällaiselle 154 cm pitkälle ja vähän yli 50 kiloa painavalle naisihmiselle realistisesti asettaa. Eikä sillä ole niin väliäkään, koska eivät ne numerot minua edelleenkään motivoi sen kummemmin. Minkäänlaista "huippua" minusta ei ikinä saa, se juna meni jo aikoja sitten - sikäli kun edes pääsi asemalta matkaan, käytännössähän olen jäänyt jo alkumetreillä sen tyyppisestä kisailusta sivuun sydänvikani takia. Perfektionistiminäni tosin haluaisi, että olisin "suurin, kaunein ja paras", mutta melko jäsentymätön tavoitehan sekin on... ;) Joten: mitä siis ihan oikeasti haluaisin saavuttaa?

Perustavoite toki on ja pysyy: haluan nauttia elämästä, ihastella ja iloita kehittyvistä taidoistani sekä yhä paremmasta fyysisestä kunnosta. Askeleen edistyneemmissä visioissani olen myös ketterä, jäntevä, kestävä, vahva ja sopusuhtainen. Noin niinkuin alkajaisiksi :).

Viimeaikaiset treenit ovat myös avanneet aivan uusia näköaloja ja sytyttäneet palavan innon, josta kumpuaa jo ainakin yksi selkeä ja erittäin tärkeä päämäärä:

Haluan aivan ehdottomasti oppia kävelemään käsilläni.