Parissa kuukaudessa ehtii näköjään talvikin muuttua kesäksi, joten taas voisi olla aika luoda katsaus siihen, mitä itselleni on ehtinyt samassa ajassa tapahtua.
Nyt uskaltaa ehkä jo jotakuinkin vakuuttavasti todeta, että liikuntakammoisesta toukasta on kuoriutunut suorastaan liikuntaintoinen perhonen :). Mieleeni jopa juolahti muutama päivä sitten, että saatan olla _juuri_nyt_ fyysisesti paremmassa kunnossa kuin koskaan aikaisemmin, mikä tuntuu aika huikealta. Ehkä hieman liian "vanhaksi" tätä muutosta odotin, kun olisin voinut jo ehtiä jokusen vuoden elellä reippaammin, terveellisemmin ja sen ansiosta kenties vieläkin onnellisemmin, mutta jälkiviisaushan ei hyödytä mitään. Elämä kulkee siten kuin kulkee, ja nykypäivänä ei välttämättä ole edes resursseja kuten aikaa, rahaa ja energiaa ennen kuin elämä on asettunut jollain tasolla uomiinsa esimerkiksi työelämässä. Mielummin siis yritän löytää tästäkin asiasta myönteiset puolet: hyvä, että tämän elämäntaparemontin hetki koitti nyt, eikä vasta joskus. Ja toisaalta tätä nykyhetken tilannetta voi pitää jatkumona jo pitempään kestäneeseen muutospyrkimykseen ja elämäni järjestämiseen sellaiseksi, että voin olla sen kaikkiin osa-alueisiin tyytyväinen. Puolentoista vuoden takainen työpaikan ja asuinkaupungin vaihtaminenkaan ei ollut mikään aivan pikku juttu, vaan sain hartiavoimin puskea pitkät ajat saadakseni ensinnäkin muutoksen aikaan ja sen jälkeen sopeutuakseni kaikkeen uuteen.
Treenaamisesta on tullut oikeastaan hyvin luonteva osa arkea. Niitä päiviä ei ole juuri ollut, että ajatus treeneihin lähtemisestä tuntuisi ikävältä. Kyllähän työpäivän loppupuolella saattaa väsyttää, kyllästyttää tai ärsyttää yleisesti ottaen "kaikki", mutta sitä innokkaammin odotan treeneihin pääsyä, koska siellä tiedän jo saavani keskittyä ja nauttia tekemisestä.
Sitä kyllä hieman suren, että alkuvaiheen kaltaisia vaikuttavia ahaa -elämyksiä ja laajempaa uuden asian äärellä olemisen jännitettä ei enää oikein synny, vaikka ihan tietoisesti yritän pitää sitä yllä vaihtelemalla treenejä. Sen vaikutukset tulevat todennäköisesti näkymään blogikirjoittelussanikin - tuntuu, että olen sanonut jo kertaalleen mieleeni tulleet tärkeimmät asiat, ja pohtinut sellaisia teemoja, jotka ovat nousseet esiin sen myötä, että kaikki on ollut uutta ja ihmeellistä. Enkä haluaisi toistaa itseäni, varsinkin, kun ensimmäisen kerran kuvailtuna asiat yleensä tulevat myös ilmaistua parhaiten - spontaanisti ja juuri siihen uuteen fiilikseen keskittyen. En myöskään koe mielekkääksi kertoa yksityiskohtaisesti joka treeneistä, koska epäilen senkin alkavan herkästi toistaa samaa kaavaa, ja siinä kohtaa haluan ajatella myös blogin lukijoita - tarkoitus ei ole, että kukaan kyllästyy ja puutuu samojen asioiden kertaamiseen.
Ystäväni ilahduttivat minua aivan äskettäin kertomalla, että sekä blogi että henkilökohtaiset juttelumme ovat toimineet heillekin innostuksen ja inspiraation lähteenä. Olen siitä todella iloinen, sillä juuri sellaiseksi olen tämän blogin alun alkaen pyrkinyt luomaan, ja sellaisena haluan blogini myös pitää. Toivon, että satunnaisemmatkin lukijat ovat saaneet tarinoinnistani itselleen jotakin - hyvää mieltä, inspiraatioita tai vaikkapa uskoa itseensä ja omiin mahdollisuuksinsa tehdä muutoksia elämässään. Jos jotakin alkuhuuman haihduttua "menettääkin", uskoisin, että saan tilalle silti vielä paljon muuta hyvää - hyvinvointia, sekä fyysistä että henkistä, lisää onnistumisen kokemuksia tasaisena virtana, ja kenties muitakin asioita, joita en itse osaa vielä edes odottaa - ja täältä saatte edelleen niistä ensimmäisenä lukea :).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti