Heräämisiä

Nuutuneen ja alavireisen oloni syy on selvinnyt ainakin osittain, elämmehän mitä parhainta pölyaikaa. Allergiatestauksia ei kyllä ole tehty koskaan, mutta kummasti jo monena keväänä näihin aikoihin nenäni vuotaa, pää tuntuu paksulta, väsyttää ja rasitus tuntuu aiheuttavan lievästi puristavaa tunnetta rintakehällä. Päätän siis ottaa oikein rennosti koko viikonlopun, silläkin uhalla, että se päätyy tarkoittamaan kahden päivän loikoilua sohvalla.

Olen selvästi itseänikin ovelampi strateginen nero, sillä samalla kun annan itselleni luvan olla tekemättä yhtään mitään, alkaa kuitenkin mieli tehdä kaikenlaista, jota yleensä en ehdi tai jaksa. Kotityö(fysio)terapia on päivän sana - en tosin ymmärrä, miten on mahdollista, että käsivarret eivät ole juuri moksiskaan leukojen vetämisestä edellisissä treeneissä, mutta annas olla, kun leivon; seuraavana päivänä on taikinakulhossa "treenattu" olkavarsi aivan jumissa. Mutta käyhän se niinkin, se "voimaharjoittelu", vaikka lopputuloksesta voi tulla hieman toispuoleinen :).

Rentoutuneessa mielentilassa alkaa pääkin taas toimia paremmin. Käytössä on ilmeisesti ollut tavallista pitemmät piuhat, sillä huomaan vasta nyt, että edistyksen merkkejä on taas ollut aivan nenän edessä, enkä ole rekisteröinyt niitä ollenkaan. Viimeisimmissä voimatreeneissä on ollut myös intervallihenkistä harjoittelua, ja olen korkeintaan pohtinut sitä, riittääkö se 170:n sykeraja. Pari päivää myöhässä siis vasta tulee oivallus: hei, hetkinen - eihän minulle tullut ollenkaan samalla tavalla huono olo kuin aiemmin, hengityskin kulki jne.

Uusi huomio piristää paljon ja piristyminen taas kantaa lisää hyvää satoa, on kuin olisin herännyt jonkinlaisesta horroksesta kevääseen ja nurkan takana odottavaan kesään kunnolla vasta nyt. Mieli kaipaa muutosta ja viikkorutiini päivitystä jo ihan senkin takia, että harrastuskausi esim. flamencossa on päättymässä. Ehkä nyt olisi aika kokeilla jotakin enemmän sykettä vaativaa treeniäkin?

Teen myös tietoisen päätöksen olla liiaksi huolehtimatta tahdistimen takia. Olkapää ei ole oireillut sen enempää, enkä jaksa jatkuvasti vahtia sitä muutenkaan. Noloahan se ehkä olisi palata sydänkeskukseen tunnustamaan, että "sori, mä rikoin sen", mutta jos oikein tarkasti ajattelee, se ei todellakaan ole kovin todennäköistä. Ei näitä laitteita ole suunniteltu joka käännöksessä varoen käsiteltäviksi, vaikka käyttöoppaissa (jep, tahdistimien mukana saa sellaisenkin) listataan huolekkaasti kaikki mahdollinen, joka saattaa aiheuttaa häiriöitä tai vaurioita, periamerikkalaiseen tapaan. Sellaisten ohjesääntöjen kanssa ei vain oikeasti voi elää, jos siis todella haluaa elää, eikä vain huolehtia.

(Älkää silti pyytäkö minua käyttämään esim. kaarihitsauslaitteita, jossain niillä paikkeilla ehkä menee se henkilökohtaisen riskinottohalukkuuteni raja...)