Vaikka CTK:n ryhmätreeneissä on päämääränä yksilöllinen tekeminen, koolla olevan porukan vaikutus on silti suuri - ainakin allekirjoittaneeseen. Reippaat ja iloiset ihmiset kohottavat tunnelmaa, väsyneellä ja vaisulla joukolla tuntuu treenikin laimeammalta. Sillä asenteella, jolla treeneihin menee, on siis yllättävän suuri vaikutus - omaan tekemiseen ilman muuta, mutta kanssakuntoilijoihin myös.
Hieman huolissani mietin väistämättä, millaisia huonoja vaikutteita olen ehtinyt lyhyen treenausurani aikana ympäristööni levittää. Aluksi ainakin paniikkia (jonka valitettavasti voi sekoittaa murjottamiseen) ja silloin tällöin myös väsymystä, vaisuutta ja ihan pelkkää huonoa tuultakin. Paniikista, jännittämisestä, väsymyksestä ja varautuneisuudesta armahdan tosin itseni - kiireisen työpäivän jälkeen väsymyksestä ei voi ketään moittia, ja muut ominaisuudet ovat luonteenpiirteitä, joille ei mitään voi. Huonotuulisuus on ainoa, jota ehkä sietääkin katua, mutta siinä kohden voi sentään pyrkiä myös korjaamaan asennettaan. Toisaalta, kun temperamenttini on vähän arvaamatonta lajia, täydellisyyttä en ehkä tässä(kään) asiassa tule saavuttamaan. Mutta lupaan, että yritän :).
Vaikuttaa siis siltä, että olen parantumassa "julkisen liikunnan fobiastani". No, jo ensimmäiset treenikerrat CTK:lla antoivat aavistaa, että ryhmäliikunta ei ehkä olekaan aivan sellainen kauhistus, kuin olin oppinut ajattelemaan - ja on aina yhtä mukavaa huomata olleensa oikeassa aavistuksisssaan. Kyse on pienistä eleistä ja asioista, joilla on äärettömän suuri merkitys ainakin minulle: kannustamisesta, auttamisesta ja myönteisestä hengestä yleensä. Hyvän mielen treeniin riittää usein fyysisen ponnistelun lisäksi jo se, että valmentaja tulee ja sanoo "Hyvä!", tai että treenipari kannustaa vieressä.
Tunnustan: pohjimmiltani olen niin "helppo", että sopivalla määrällä yllytystä, rohkaisua ja kehuja minut saa kyllä yleensä puristamaan itsestäni irti vielä vähän lisää ja kokeilemaan melkein mitä vain. Tuskinpa olen ainoa, joka tarvitsee välillä pientä, lempeää "tönimistä" - ja on hienoa, jos ympärillä on ihmisiä, jotka ovat valmiina asiassa auttamaan. En tiedä, onko hyvä vai huono asia olla niin vietävissä, mutta niin kauan, kuin se tekee minut onnelliseksi - ja sehän tekee, kun huomaa osaavansa ja uskaltavansa, vetoavulla tai ilman - en ainakaan valita :). Lisäksi se, joka minut kulloinkin sen kynnyksen yli työntää, saa minulta paljon lämpimiä ajatuksia ja suuret kiitokset, joten loppujen lopuksi kaikki voittavat ;)!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti