Palautusjuomakatastrofi antaa tärkeän opetuksen sekin: pieleen meneminen kuuluu asiaan siinä kuin onnistuminenkin. Itsetutkiskelu, sisuuntuminen ja muutama "terapiakeskustelu" tukijoukkojen kanssa asettavat suuntaviivat takaisin paikoilleen ja oikeastaan vain vahvistavat alkuperäistä päätöstä: tämä on tärkeää, tästä tulee hyvä olo, enkä todellakaan aio antaa periksi. Seuraavat treenit palauttavat hyvän mielen, ja sitä seuraavat saavat jo hetkeksi uskomaan, että olen oikeastaan aika kova jätkä, sillä sen illan ryhmä on sattumalta pieni, mutta tehokas: viisi äijää ja minä - ja seurahan tunnetusti tekee kaltaisekseen ;)!
Jokin on jo selvästi muuttunut: lihakset eivät enää kipeydy treenin jälkeen samalla tavalla kuin alussa, ja taaskaan ihan heti tajuamatta, mistä on kyse, ehdin miettiä, olenko jotenkin nynnyillyt treeneissä eli jättänyt tekemiseni puolitiehen. Seuraavana päivänä asia kyllä selviää, kun ne kipukohdat sittenkin löytyvät. Treenien väliin tulee pääsiäisen takia pitempi tauko, jolloin huomaan jo kaipaavani lisää lihassärkyjä, mustelmia ja eritoten sitä endorfiinipöllyä. Elämä onkin yhtäkkiä vähän tylsää ilman niitä.
Tunnen silti yhä olevani välillä kuin Liisa Ihmemaassa: en ihan täysin ymmärrä, minne olen joutunut ja miksi, enkä välttämättä aina edes tiedä, mitä olen juuri sillä hetkellä tekemässä, mutta teen silti. Eikä se haittaa, että olen välillä ihan pihalla - sen kun pysyttelen mukana, annan luontaisen uteliaisuuden voittaa ja voilá: lähes kaikki mitä tapahtuu on vähintäänkin mielenkiintoista ja välillä jopa hauskaa!
Uudistuneen asenteen rohkaisemana vinkkaan Joonakselle, että panoksia voisi ehkä vähän korottaa, ja sitähän saa mitä tilaa. Saan siis seuraavissa treeneissä rehkiä oikein sydämeni kyllyydestä. Parin kierroksen jälkeen olen jo niin puhki, ettei kävelykään suju enää ihan suorassa linjassa - ja mikä hämmästyttävintä, sekin on jollakin kierolla tavalla hauskaa. Muutamaa viikkoa aikaisemmin minulle ei olisi tullut mieleenkään, että löydän itseni opettelemasta penkkipunnerruksen tekniikkaa, mutta tässä sitä nyt kuitenkin olen.
Aika hienoa. Ja aika koomista :).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti