Mustelmia ja muita huomioita

Kroppaani alkaa ilmestyä mielenkiintoisia "kunniamerkkejä": mustelmia löytyy treenien jäljiltä erityisesti polvista - eikä ihme, sillä konttaamisen (lue: mm. punnertamisen) ja tankojen (jalkoihin) kolistelemisen määrällä. Olen kaikista eri värivaiheissa olevista sinelmistä oikeastaan aika iloinen ja ylpeä, sillä nehän kertovat vain siitä, että todella teen jotakin perustavanlaatuisesti erilaista verrattuna aikaisempaan. Mustelmista kumpuaa myös aivan suunnittelemattomia mutta hauskoja mielleyhtymiä vapaampaan, rennompaan ja huolettomampaan elämään.

Assosiaatioiden voima on itseasiassa hämmästyttävän suuri. Huomaan pelkkien mustelmien siirtävän ajatukseni ihaniin, nostalgisiin tunnelmiin lapsuuden kesistä sekä tehdyistä vene- ja muista luontoretkistä - Näsijärven kalliorannoilla kiipeillessä ja juoksennellessa tuli taatusti mustelmia, mutta sehän ei haitannut menoa ollenkaan. (Mahtaako nykylapsilla enää samanlaisia kesäsääriä ollakaan - ruskettuneita, kirjavia, raapaleisia koipia, joilla kuljeskella kesälomalla seikkailusta toiseen?) Myös vaellusmuistojani selailen mustelmien innoittamana; erämaassa ja tuntureilla ei myöskään kolhuilta välty, mutta siellä vain otetaan rinkka takaisin selkään ja jatketaan matkaa. Arkipäivän symboliikkaa parhaimmillaan, ja yksi niistä tärkeistä ajatuksista, jotka kannattelevat ja kannustavat, kun pyrkimyksenä on pysyvä elämänmuutos.

-

Olen vuosikaudet toistellut puolustuksenani, että olen liikunnallisesti lahjaton ja varmaan jollakin tavalla myös hahmotushäiriöinen, kun en esimerkiksi tanssikoreografioissa saa uusia askeleita välttämättä sujumaan ensimmäisellä kerralla ollenkaan. En esimerkiksi ymmärrä opettajan liikkeiden mallista mitään, vaikka kuinka tiiviisti seuraan, ja vaikka kuvittelen liikuttavani raajojani juuri siten kuin pitää, käy ilmi, että ne elävät ihan omaa elämäänsä - aivan kuin olisi piuha poikki pään ja raajojen väliltä. Tiukoissa paikoissa sekoittuu sitten jo (tottakai) vasen ja oikeakin.

Nostot, kyykyt, punnerrukset, leuanveto jne. - niissäkin kaikissa on oma tekniikkansa, ja ensi ajatukseni on, että taas on siis vaikeuksia tiedossa. Olen väärässä. Valmentajan ohjeita kuuntelemalla pärjää varsin hyvin, ja saan taas tilaisuuden ilahtua: vaikka kunto on mitä on ja voimia uupuu, en suinkaan ole tyhmä (= ymmärrän, mitä minulle sanotaan :D), enkä ehkä siis täysin lahjatonkaan.

Treeneissä yllätyn siitäkin, mihin kaikkeen pystyn, jo alusta lähtien esimerkiksi useampiin punnerruksiin, leuanvetoon ja kyykkyihin painojen kanssa kuin mitä olisin osannut uskoa. Kuulemma näin alussa kunto ja voimat kasvavat vielä nopeasti, joten edistymisen pitäisi näkyä selvästi viikosta toiseen, ehkä jopa treenistä toiseen. En tosin aluksi huomaa itse yhtään mitään, kun en ole alkuhämmennyksessä pahemmin osannut kiinnittää huomiota mihinkään, millä edistymistä voisi seurata. Mutta uskoa täytyy, kun koutsikin vakuuttaa, että vaikka treenien välissä on vain viikko, olen itseasiassa jälkimmäisellä kerralla tehnyt tuplasti sen mitä ensimmäisellä kerralla :).