Maailmankaikkeudella saattaa olla omat merkilliset motiivinsa siihen, että juuri tuona sunnuntaina iskee kolmas migreenikohtaus kahden viikon sisällä, ja se on niin raju, etten pysty vielä maanantainakaan menemään töihin. Ainakin se vahvistaa ajatuksen siitä, että oikea hetki lyödä se peli poikki keinolla millä hyvänsä on käsillä juuri nyt.
Kellon siirtyessä iltapäivän puolelle kuljen vakaista aikeistani huolimatta kotona hermostunutta ympyrää ja tuskailen. Migreenin jäljiltä on huono olo ja pakokauhu salille lähtemisestä kasvaa hetki hetkeltä. Olen aikonut jättää taas kerran yhden flamencotreenikerran väliin "hyvän asian tähden", mutta kun vihdoin tajuan, että minun on ensiksi päästävä ovesta ulos ja harrastamaan _mitä_tahansa_, maksoi mitä maksoi, päädyn neuvottelemaan itseni kanssa sopimuksen: jos lähden tuttuihin ja turvallisiin treeneihin tänään, saan armonaikaa vielä huomiseen.
Suurimmat voitot ovat todellakin niitä, jolloin voittaa itsensä. Illalla tanssitreeneistä palanneena ja vielä voitonriemua hehkuen teen sen, mitä jokainen tietokoneensa ja internetin kanssa lähes symbioosissa elävä henkilö tekisi - kirjaudun heiaheia-sivustolle, avaten samalla liikuntapäivitysten linkitysmahdollisuuden facebookiin. Olenhan kateellisena seurannut sisarieni ja muidenkin ystävieni news feediin ilmaantuvia iloisenvärisiä palloja, jotka julistavat heidän aikaansaannoksiaan. Nyt, vihdoin ja viimein, minullakin on erittäin hyvä ja oikeastaan pakottava syy liittyä samaan värikkääseen joukkoon: kun projektini etenemistä ja niitä värikkäitä palloja seuraa laaja joukko, olen vienyt itseltäni viimeisetkin mahdollisuudet siihen, että luopuisin koko touhusta vähin äänin, kuten aina ennen on käynyt.
Kellon siirtyessä iltapäivän puolelle kuljen vakaista aikeistani huolimatta kotona hermostunutta ympyrää ja tuskailen. Migreenin jäljiltä on huono olo ja pakokauhu salille lähtemisestä kasvaa hetki hetkeltä. Olen aikonut jättää taas kerran yhden flamencotreenikerran väliin "hyvän asian tähden", mutta kun vihdoin tajuan, että minun on ensiksi päästävä ovesta ulos ja harrastamaan _mitä_tahansa_, maksoi mitä maksoi, päädyn neuvottelemaan itseni kanssa sopimuksen: jos lähden tuttuihin ja turvallisiin treeneihin tänään, saan armonaikaa vielä huomiseen.
Suurimmat voitot ovat todellakin niitä, jolloin voittaa itsensä. Illalla tanssitreeneistä palanneena ja vielä voitonriemua hehkuen teen sen, mitä jokainen tietokoneensa ja internetin kanssa lähes symbioosissa elävä henkilö tekisi - kirjaudun heiaheia-sivustolle, avaten samalla liikuntapäivitysten linkitysmahdollisuuden facebookiin. Olenhan kateellisena seurannut sisarieni ja muidenkin ystävieni news feediin ilmaantuvia iloisenvärisiä palloja, jotka julistavat heidän aikaansaannoksiaan. Nyt, vihdoin ja viimein, minullakin on erittäin hyvä ja oikeastaan pakottava syy liittyä samaan värikkääseen joukkoon: kun projektini etenemistä ja niitä värikkäitä palloja seuraa laaja joukko, olen vienyt itseltäni viimeisetkin mahdollisuudet siihen, että luopuisin koko touhusta vähin äänin, kuten aina ennen on käynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti