Olen miettinyt useita päiviä, miten analysoida itseäni treenaajana - miten arvioida suoriutumistani tähän asti ja mitä vahvuuksia voisin hyväkseni lukea. Sepä ei olekaan niin helppoa kuin voisi olettaa. Vaikka voittopuolisesti tuntuu siltä, että hyvin sujuu, itseni arvioiminen yksityiskohtaisemmin myönteisessä valossa on minulle yllättävän vaikeaa - varsinkin, jos tarkoitus on kehua itseään julkisesti ja vieläpä sellaisiin asioihin liittyen, joista (potentiaalinen) lukijakunta todennäköisesti tietää enemmän kuin minä itse.
Minähän en juuri hehkuta, vaan pitäydyn suurimman osan ajasta asialinjalla. Ystävilleni sentään avaan iloisia fiiliksiäni paljon pidäkkeettömämmin - ja hyvä, että edes jonnekin. Ehkä vieläkin "menneisyyteni liikkumattomana" kummittelee ajatuksissa niin vahvasti, etten ihan sisimmässäni sittenkään vielä usko, että voisin olla urheilupuuhissa "hyvä" - ja sehän on virheellistä ajattelua, sillä loppujen lopuksi: mikä minua estäisi olemasta "hyvä" sen kummemmin kuin ketään muutakaan? Ja jos vielä ajatellaan edistymistä ns. omassa sarjassani - lähes nollapisteestä aloittaneet, synnynnäisellä sydänvialla korotettuna - eikö olisi aivan oikeudenmukaista todeta, että olen saanut jo paljon aikaan, niin paljon, ettei "hyvyyttään" tarvitsisi enää sen kummemmin edes todistella, ei edes itselleen? Itseään selkään taputtaminen voisi siis hyvinkin olla paikallaan.
Kyse ei ole siitäkään, että olisin vain oman, epävarman arviointini ja ns. mutu-tuntuman varassa, sillä olenhan saanut kehuja sekä treeneissä että niiden ulkopuolella - jopa siinä määrin, että olen ollut vaarassa häkeltyä kokonaan moisesta ylistyksestä :). Vaikka kyyninen minäni pyrkii vähentämään kehuista keskimäärin kaksikymmentä prosenttia ylimääräisenä tsemppauksena, myönteistä palautetta on kertynyt kolmen kuukauden aikana enemmän kuin mitä muistan niittäneeni saavutuksistani vuosiin.
Raportti vahvuuksistani jääköön siis toiseen kertaan, minun tulee ilmeisesti vielä kerätä rohkeutta tuohon itseni julkiseen kehumiseen. Ja vaikken olekaan hehkuttajatyyppiä, yleisistä asioista ja muille ihmisille on kuitenkin helpompi antaa kiitosta kuin itselleen. Siispä kiitos Joonas, Jouni ja Jenni sekä koko CTK:n porukka; tuskinpa olisin tässä ilman saamaani kannustusta ja ammattitaitoista apua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti