Syy nro 102: miksi treeni jää väliin?

Koska joillekin meistä sattuu ja tapahtuu enemmän ja/tai erityisen huonoina hetkinä, näinkin voi käydä: Olet tyytyväisenä vaihtamassa vaatteita ja keräilemässä treenikamppeita kasaan, kun huomaat, että sormien väliseen ihopoimuun on tarttunut roska. Yrität pyyhkiä sitä pois, ja ihmettelet, kun "roska" ei millään irtoa. Katsot tarkemmin ja huomaat, että kyseessä taitaakin olla jokin ötökkä...ja sitten onkin jo runsaiden ärräpäiden aika.

Kyseessä on tietenkin punkki, edellispäivän sieniretkeltä kyytiin tullut, ja se pikku pirulainen on tyynesti piileskellyt keskisormesi ja nimettömäsi välissä kohta vuorokauden, hätkähtämättä edes aamuisesta tukanpesusta. Tiedät, että se olisi saatava pois varsin pikaisesti, joten muu ei auta kuin kaivaa pinsetit esiin ja ryhtyä operoimaan. Paha vain, että punkki on oikeassa kädessäsi, joten "tasainen, kiertävä liike" vasemmalla kädellä tehden ei ihan toimi.

---

Toisin sanoen: aikani sörkittyäni ja kykenemättä saamaan pinsetteihin tarpeeksi kiertoa - tuo sormien väli kun on muutenkin kohtuullisen ahdas - olen onnistunut silppuamaan koko punkin, mutta sen etuosa tököttää edelleen paikoillaan. Kello on puoli yksi, treenit alkavat yhdeltä, ja entistä hermostuneempana ja mielessäni sadatellen joudun toteamaan, että treenit taitavat jäädä tältä päivältä. Se on suuri harmi, ne vatsalihasliikkeet olisivat tulleet tarpeeseen.

Soitan sairaanhoidon neuvontapuhelimeen, josko sieltä irtoaisi vinkkejä. Pinsetit ovat kuulemma edelleen paras keino, koska varsinaista punkinpoistajaa ei ole, mutta hoitaja suosittelee, että yritän saada jonkun auttamaan punkinjämän poistossa. Jahka se on tehty, tilannetta on seurattava kolmisen viikkoa.

Jos ketään ei löydy, niin kuulemma ensiapuunkin saa mennä, mutta se ajatus ei houkuttele minua pätkääkään: moinen veisi vain tilanteen absurdiuden taas kerran sellaisiin sfääreihin, että ei paremmasta väliä. Onneksi on olemassa äiti; äidit auttavat aina. Ei siis muuta kuin autoon ja ajamaan puolen kaupungin läpi vanhempien luokse. Punkki lähtee yllättävän helposti irti, kun poistajalla on käytössä kaksi kättä, tai siis edes se oikea käsi, ja loppujen lopuksi ehdin vieläpä liikkuvuustunnille, kun minulla sentään on liikuntavaatteet päällä (vaikka kaikki muut tarvikkeet jäivätkin punkkikriisin tohinassa kotiin).

Loppu hyvin, kaikki hyvin, ehkä, vaikka melkoinen harmitus päivästä jääkin päällimmäiseksi. Nyt joudun vartioimaan punkinpureman mahdollisia ikäviä jälkivaikutuksia viikkokaupalla. Aamulla sattumoisin huomasin myös, että oikean käteni etusormi on kipeä ja pahasti turvoksissa. Oletin tietenkin sen tulleen jostakin kolhusta, jota en ole tapahtumahetkellä oikein edes tajunnut, ja asia oli sillä selvä eikä huolestuttanut ollenkaan. Mutta nyt jää ikävästi kalvamaan mieltä sekin, voiko punkinpuremalla olla asiaan jotain yhteyttä? Huomispäivänä on ehkä pakko soittaa työterveyteen ja kysyä tarkemmin sekä punkinpureman vaikutuksista että siitä, voisinko saada lähetteen sormen röntgenkuvaukseen - muuten saatan hermoilla asiaa vähintään ne kolme viikkoa. Ottaisin huomattavasti mielummin vaikka murtuman sormessa kuin borrelioosin...

Jälkikäteen tulee mieleen myös, että kun punkki kerran oli paikoillaan viihtynyt jo lähes vuorokauden, pari tuntia sinne tai tänne ei ehkä olisi merkinnyt mitään. Vaihtoehtoisesti olisin siis voinut lähteä alkuperäisen suunnitelman mukaan tyynesti treeneihin, ottaa pinsetit mukaan ja katsoa, olisiko salilla ollut paikalla ketään ystävällistä sielua toimivien näppien kera - jos ei, lähteä vasta treenin jälkeen äidin hoteisiin.

No. Aina ei voi mennä ihan putkeen. Treenejä tulee lisää ja punkkitautien mahdollisuus on internetin tietojen mukaan sentään aika pieni, joten sormet ristiin senkin puolesta, että selviän säikähdyksellä. Ja toisin kuin monet muut selitykset, tämä syy lintsata oli aivan todellinen, joskin kohtuullisen typerä - mutta se ei itse asiassa ole mitään uutta, kun kohteena olen minä, joka muutenkin joutuu näihin pöhköihin tilanteisiin silloin kuin sitä vähiten odottaa.