Treenaamisen mukanaan tuomat muutokset näkyvät arkielämässä niin vähitellen, ettei sitä välttämättä heti huomaa. Mutta sen vastapainona tulee tehneeksi silloin tällöin pieniä, hauskoja havaintoja, jotka kertovat siitä, että pinnan alla kuitenkin tapahtuu.
Ensimmäiseksi huomasin kesällä, että vedän autoni käsijarrun yhdellä rivakalla liikkeellä paljon kireämmälle kuin aikaisemmin - suunnilleen yhtä kireälle kuin rakas pikkusiskoni, jolla on ollut enemmän habaa vähintään siitä lähtien, kun olin 16- ja hän 13-vuotias ;). Mutta toisin kuin aiemmin, jolloin jouduin repimään autoni käsijarrua välillä kaksin käsin siskon jäljiltä saadakseni jarrun vapautettua, kyseinen toiminto sujuu nykyään aivan normaalisti yhdellä kädellä. Paitsi ehkä kovan käsitreenin jälkeisinä päivinä...
Vaatekokokin on vähitellen muuttunut yhtä kokoa pienemmäksi, vaikka paino ei olekaan juuri tippunut. Hyvä niin, vaikka kaapit toki ovat täynnä aivan käyttökelpoisia vaatteita, joita on turha lähteä pienenemisen takia ainakaan toistaiseksi laittamaan pois. Housut pysyvät ylhäällä vyöllä, vaikka vyötäröä saakin kuroa kapeammaksi vähintään yhden reiänvälin verran enemmän kuin aiemmin. Harmikseni tosin muutamat kapeahihaiset puserot ovat käyneet mahdottomiksi pitää käsivarsien suurenemisen myötä.
Muuttoa tehdessä oli voimien kasvamisesta myös hyötyä, ja ehkä sitä enemmän siitä seikasta, että asenteeni siihen, mitä jaksan, on muuttunut paljon. Enää ei tarvitse esim. 65-vuotiaan äitin ottaa kannettavakseen kirjoituspöydän painavampaa päätyä. (Hän kyllä yritti, mutta minä kielsin, johon äiti totesi, että "ai niin, unohdan vieläkin, että sä olet nykyään bodannut"....) Samoin huonekaluostoksilla aivan omin pikku hauiksin nostelin haluamani laatikot varaston hyllyltä - suunnilleen nenäni korkeudelta - punttasin ne auton takakonttiin ja kotipihalla vielä sieltä poiskin. Koska huonekalujen kokoaminenkin sujui varsin kepeästi, on todettava, että voimaharjoittelu voi ajan mittaan eliminoida viimeisetkin järkiperusteet mieshenkilöiden päästämisestä talouteeni hääräämään. Muista kuin järkiperusteista voidaan toki aina keskustella... :)
Siihen liittyykin oikeastaan yksi arkipäivän havainto: hyvä mieli tarttuu ja hymyllä voi olla yllättäviä vaikutuksia. Tavakseni on muodostunut poiketa kaupassa usein treenin jälkeen, koska melkein aina minulta on kotoa loppu maito, rasva, kahvi tai jokin muu vastaava tuote, jota on seuraavana aamuna oltava - aamukahvin jääminen väliin ei yleensä lupaa hyvää loppupäivänkään sujumiselle. Endorfiinin ja yleisen hyvän mielen siivin astelen siis kepeästi kauppaan, hymyillen omille ajatuksilleni ja onnistuneelle treenille, ja yhtäkkiä säpsähdän huomaamaan, että joku tuijottaa. Katseet kohtaavat ja vastaantuleva heppu hymyilee epäilyttävän leveästi. Minulta menevät konseptit sekaisin välittömästi, tietenkin - mutta ovathan tuollaiset tilanteet häkellyttävinäkin kovin piristäviä. Ja salilla käymistä saan siis kiittää siitäkin ;)!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti