Täyteen toimintaa ahdettu viikko ja viikonloppu on loppusuoralla. Epäilemättä minun pitäisi olla hyvällä mielellä ja tyytyväinen itseeni, mutta päällimmäinen tunne on kuitenkin uupumus, jonka läpi ei oikein muuta jaksa tunteakaan. Kotisohva vaikuttaa kaikkein houkuttelevimmalta paikalta maailmassa, mutta sunnuntai-iltana se toki onkin ihan oikea sijainti, jossa voi hyvällä omatunnolla oleilla. Siitä huolimatta, jos saisin jonkin pienen toiveen toteutettua, valitsisin viikonloppuun vielä yhden päivän lisää, jotta saisin oikeasti levätä ja valmistautua paremmin alkavaan arkiviikkoon.
Lähinnä paras ratkaisu lienee siis vain tarpeeksi aikainen nukkumaanmeno, ja maailma näyttää aamusella toivottavasti hieman houkuttelevammalta paikalta.
Kehoni sentään kertoo lihassäryillä ja raukeudella, että olen leponi = palkintoni ansainnut, ja kyllähän se tuntuu hyvältä. Vielä paremmalta tuntuu silti se, että kykenin tällä viikolla myös sanomaan "ei", ja kieltäytymään asiassa, josta tiesin, että suostuminen ja mukautuminen toisi tullessaan lisää stressiä ja turhaa päänvaivaa. Ehkäpä fyysinen voima tuo mukanaan siis myös henkistä voimaa ja kykyä pitää itsestään paremmin huolta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti