Huvittelin tässä eräänä päivänä pienellä mielikuvitusleikillä: Millainen supersankari olisin? Aihe juolahti mieleeni, kun ajelin kotiin päin ja puolihuolimattomasti pohdin kehonkuvan ja ulkomuotoni muutoksia. Yhtäkkiä ja pyytämättä ilokseni pulpahti mielikuva siitä, kuinka voisin supersankarimaisesti repiä paitapuseron yltäni ja paljastaa lihakset, joiden olemassaolosta ei ehkä arkilookissani ole ulkopuolisilla aavistustakaan...
Tähän liittyy se, että olkavarret ja hartian linja ovat olleet esteettiseltä kannalta ainoat osat itsestäni, joita olen harmitellut ns. tosissani. Olen siis ollut omasta mielestäni turhankin roteva - ongelma, jota hyvin harva on ymmärtänyt, sillä siinä missä omat silmät keskittyvät kauniisiin tai vähemmän kauniisiin yksityiskohtiin, muiden silmät näkevät kokonaisuuden, mikä tietenkin on hyvä asia. Miten voisimmekaan olla ihmisten keskuudessa ja toistemme kanssa tekemisissä, jos antaisimme pienten epätäydellisyyksien muissa ihmisissä olla esteenä ystävyyden ja yhteenkuuluvaisuuden tunteille?
No, treenaaminen ei juuri tähän olkavarsiongelmaan auta - ehkä jopa päinvastoin - mutta pyrin lohduttautumaan sillä, että jos ovatkin olkavarret kuin paksut pölkyt, ainakin niissä on nyt enemmän lihasta!
Ja supersankarittarella nyt varsinkin saa muskelia olla, eikö niin ;)? (Tästä huomaa, että vilkkaasta mielikuvituksesta on valtavasti hyötyä; näin näppärästi se kääntää jopa huonot puolet hyviksi ja tuottaa vielä ylimääräistä hupia opettaessaan ihmisen myös nauramaan hyväntahtoisesti itselleen ja päähänpinttymilleen.)
Eipä silti, kyllähän niihin oletettuihin muskeleihin on minulla rutkasti vielä matkaa, jos nyt edes siihen tähtään. Ulkomuodon muokkaaminen ole edelleenkään treenaamiseni varsinaisia päämääriä, mutta tuo kehon muuttuminen alkaa olla jo niin näkyvää, että sitä ei voi olla huomaamatta. Pääasiassa muutos on tietenkin myönteinen asia ja myönnän jopa olevani rehellisesti ylpeä siitä, että säännöllinen liikkuminen ja "työ" terveen kehon eteen myös näkyy päällepäin.
Paitsi että solakoitunut vyötärö ja hivenen litistynyt vatsa miellyttävät silmää, ne antavat osviittaa myös siihen, että jos (kun! :D) kehitys jatkuu samaan suuntaan, keskivartalolla olevat leikkausarpeni todennäköisesti asettuvat paikoilleen kauniimmin, ehkä jopa lopulta "katoavat" lihasten ääriviivoihin. Joitakin arpia on tosin korjailtu jopa plastiikkakirurgian keinoin, minkä ansiosta en ole niiden takia surrut enää vuosiin muutenkaan. Mutta jollain tasolla minua ilahduttaa sekin, että aikanaan pääsin kirurgin käsittelyyn niistä, ja että kyseinen kirurgi - tai tiimi, operaatiossa oli paikalla heitä useampikin, korjausten määrä oli niin suuri - teki työnsä todella huolellisesti. Työn laatu, näin ajattelisin, näkyy siis tosiaan vieläkin siinä, että arpien suunnat tuntuvat myötäilevän kehon luonnollisia linjoja.
Mutta takaisin tarinan opetukseen: hän on keskuudessanne. Virkanainen by day, supersankari by night! Lähikirjastosi virkailija, kunnanviraston toimistotyöläinen tai firmasi palkkasihteeri - kuka tahansa epämääräisen ikäinen vanhapiika, jolla on aina silmälasit ja neuletakki - saattaa olla juuri hän: Herttaässä! Totuuden, tiedon ja ja logiikan vankkumaton puolustaja, akateemisten pätkätyöläisten ja muiden sorrettujen toivo :D!
Lopuksi vielä kappale, joka sopii mainiosti kaikille oman elämänsä sankarittarille:
Ultra Bra: Sankaritar
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti