Tällä viikolla on tuo sykemittarilla leikkiminen osoittanut yllätykselliseksi, mutta suuntaus on silti hyvä, sillä lukemat lähinnä vahvistavat oletuksiani. Tiistain Mix-treeneissä syke nousi oikein esimerkillisesti hieman yli 150:een, pysyi siellä aika pitkään rasituksenkin aikana, kunnes vihdoin happivelka vei voiton ja sitten mennä tykyteltiinkin 175:n maksimin kautta siellä ylärajoilla (160-170) aika kauan. Cross training -tunnin jälkeinen venyttelykin sai siten lopputulokseksi huikeat sykkeet, maksimi 171 ja keskisyke 141, mikä on enemmän kuin useilla voimatunneilla.
Johtopäätös: happivelan korvaaminen voi kestää todella kauan, ja jos siihen päälle lisää vielä kuormitusta, vaikka lisärasitus sinällään aika pieni olisikin, niin syke ei välttämättä palaudu normaalitasolle ollenkaan ko. puuhastelun aikana.
Torstain Voima-treenissäkin oli kaikenlaista pielessä - ensiksi nousi syke tappiin ja sitten lakkasi koko sykemittari toimimasta. Hetkellisesti kävi mielessä sekin, onko jokin nyt ihan oikeasti vialla, kun mittari vilkuttaa alle 90:n sykettä ja olen silti ihan puhki. Mutta loppujen lopuksi taisi takakyykyssä päästä ranneke liian lähelle tahdistinta ja sykemittari tilttasi siksi.
Siihen, etten jaksanut oikein mitään ja että happi oli koko ajan kortilla, en oikein selitystä keksinyt, paitsi nyt tietenkin sen ilmiselvän seikan, että sykemittarin tilttaamisesta huolimatta sykkeen kyllä tunsi huitelevan korkealla pitkät ajat, eikä sellaisella kuormituksella tietenkään voi pitää tahtia yllä kuin pienen hetken. Treeni tosin oli tavanomaista rankempi muutenkin, ja vaati lyhyitä palautuksia lukuunottamatta lähes jatkuvaa liikettä, mikä on koko ajan ollut minulle se kompastuskivi. Sen lisäksi viikkokausia jatkunut lievä limaisuus - tosin ilman mitään muita oireita, eli flunssaksi kutsuminen tuntuisi liiottelulta - nokitettuna hieman huonolla syömisellä (note to self: salaattilounas ei ole treenipäivän lounas, vaikka määrästä hetkellisesti tulisikin vatsa täyteen!) saattoi vaikuttaa asiaan.
Johtopäätös ei ole ihan niin suoraviivainen, mutta saa kiinnittämään entistä enemmän huomiota tuohon lihasten aktiivisuutta mittaavaan sensoriin. Jos treeni koostuu pitkistä pätkistä jatkuvaa liikettä, se tarkoittaa tietenkin nimenomaan lihasten jatkuvaa aktiivisuutta, josta tahdistin sen vinkin sykkeen nostamiseksi ottaa. Silloin on syke maksimissaan aika nopeasti, jonka jälkeen alkavat happivelan korvaamiseen ja palautumiseen liittyvät ongelmat. Mikäli nopeatempoisempaa liikettä pyrkii vielä jatkamaan, päästään samaan kuin mikä konkretisoitui tuossa aiemmassa treenissä, eli siihen, että syke ei palaudu enää ollenkaan.
Käytännössä huonommin sujuneesta treenistä taitaa siis viisastua kaksin verroin verrattuna hyvin menneeseen treeniin. Sykemittariakaan ei oikeastaan tarvita kertomaan, milloin jokin on oikeasti vialla, koska oma olo kertoo sen kyllä. Mutta on siitä silti mielenkiintoista tarkistaa, missä mennään, koska lukemat tuntuvat vahvistavan varsin hyvin, että oletukseni asioiden syy- ja seuraussuhteista pitävät pitkälti paikkansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti