Olen aloittanut kesäloman. Rentoutumisen ja irtioton näkökulmasta olen tehnyt sen myös tehokkaimmalla tavalla, jonka tiedän, eli matkustamalla mahdollisimman nopeasti mahdollisimman kauas. Onnekseni eräs ystävättäreni, joka asuu Sveitsissä, ottaa minut ilomielin vastaan, joten pääsen melko vaivatta solahtamaan viikoksi keskieurooppalaiseen elämänmenoon.
Liikkumisen kannalta lomailu ei tosin ole yksinomaan hyväksi, kun rutiinit häviävät, ja se, kuinka paljon saa aikaiseksi, on kiinni itsestä ja siitä, kuinka paljon jaksaa soveltaa ja sopeutua olosuhteisiin. Turistina minulle on jo kertynyt luontaisesti paljon käveltyjä kilometrejä, mutta intervalliajastimen armottomaan käskytykseen (kyllä, pakkasin sen tunnollisesti mukaan) minun on huomattavasti vaikeampi ryhtyä. Viikon puolivälissä saan itsestäni sentään sen verran irti, että raavin kasaan pienimuotoisen kehonpaino -aamuvoimistelun, jolla saan jopa nostettua hieman hikeä pintaan.
Jos ei muuta, kyseisestä pikku harjoituksesta tulee kuitenkin ihan hyvä mieli, kun saan sen suunniteltua ja toteutettuakin - itseohjautuvuushan on eräs kompastuskiveni ollut aina. Huomaan tosin kaipaavani armottomasti kunnollisia, isoja painoja, jotka "tuntuisivat jossakin", sillä noviisi kun olen, en arvaa ottaa aamujumppaani mitään vieraampia tai monimutkaisia (ja sitä myöten ehkä enemmän rasittavia) liikkeitä. Mutta hyvähän sekin, että niitä painoja kaipaa - se antaa aiheen olettaa, että reissuviikon jälkeen on entistä hauskempi palata salille!
Toisaalta kysyn kyllä itseltäni, onko syytä sen kummemmin tuntea ns. laiskottelusta suoranaista huonoa omatuntoa, kuten tunnun parasta aikaa tekevän. Tuskin lihakset nyt sentään viikossa häviävät, varsinkin kun kuitenkin teen muutakin kuin makaan? Loman ideakin menee hieman poskelleen, jos arkipäivän stressinaiheiden sijasta ryhdyn murehtimaan "liikkumattomuutta".
Lienee siis parasta ajatella, että tämä viikko tulee kulumaan rauhallisen vaeltelun merkeissä, ja hyvä niin. Edellisenä päivänä kävelin eväsrepun kanssa Reinin putouksille ja takaisin (6-7 kilometrin lenkki) ja seuraavana päivänä olemme lähdössä parinkymmenen kilometrin pyöräretkelle. Kyllä silläkin saanee kulutettua ainakin suurimman osan niistä jokapäiväisistä myöhäisen iltapäivän kahvihetken kakunpaloista ja kahvista kermavaahdolla. Katukahviloiden kutsua on nimittäin melko vaikea vastustaa... :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti