Niin, jos joku ei ole vielä huomannut: olen äärettömän stressiherkkä henkilö :). Kuluneet pari viikkoa muuttoa tehden ovat kuluttaneet hermoja kiitettävästi sen lisäksi, että myös selkä siitä tavaroiden raahauksesta hieman kärsi. Stressi torppasi kunnollisen syömisenkin ja valvotti iltaisin tai herätti aamuisin kauan ennen herätyksen piippausta. Mutta nyt on onneksi pahin ohi.
Kun joka päivälle siunaantuu asioita hoidettavaksi, sekaannuksia setvittäväksi, töissäkin on käytävä ja pakkaaminen ei tunnu koskaan loppuvan, kaksi viikkoa alkaa tuntua aika äkkiä kahdelta kuukaudelta. Siinä jää muu elämä jossain määrin on hold -tilaan, ja sitä on ollut yllättävän vaikea sietää. Treenirytmi pääsi leviämään käsistä, jatkuvasti oli laitettava jokin muu asia sen ja osin kaiken muunkin tavanomaisen elämän edelle - ja voi miten se minua harmitti! Joka kerta mieli musta tai vähintäänkin harmaa, kun treenipäivä jäi välistä, ja joskus "paikkaukseksi" suunnittelemani treenikin piti jättää pois. Yhtäkkiä havaitsin stressaavani jo siitäkin, mihin tällainen viikkorytmin repaleisuus johtaa, sillä aiemmat kokemukseni ovat olleet sellaisia, että kun alan antaa itselleni lupia jättää liikuntaa väliin milloin mistäkin syystä, alamäki seuraa nopeasti. Rutiini pitää minut loppujen lopuksi parhaiten aisoissa, kurissa ja nuhteessa.
Tänään kuitenkin vierähti suurin kivi sydämeltä, ja sitä juhlistaakseni karautin treeneihin. On ihanaa löytää itsestään ihminen, joka haluaa tai jonka on oikeastaan aivan pakko päästä hikoilemaan ja nollaamaan päänsä rankan rupeaman jälkeen. Mukavaa on toki myös se, että on olemassa paikka, jonne voin mennä ja tiedän tarkasti saavani sieltä sen, mitä kaipaankin :). Se on merkityksellistä siksi, että aiemmassa olomuodossani - kaiken muun liikunta-arkuuden ellei peräti liikuntakielteisyyden lisäksi - hikoaminen ja hikisenä oleminen oli minusta vastenmielinen olotila. Toki on tilanteita ja paikkoja, joissa en soisi hien juoksevan solkenaan vieläkään: niitä sellaisia, joissa pitäisi antaa itsestään siisti ja miellyttävä kuva, eikä ainakaan haista kovin pahalta :). Mutta treeneihin se sopii ja kuuluu, ja siitä tulee vieläpä hyvä olo!
Toisin sanoen olen taas oppinut lisää siitä, miten asioiden on hyvä olla, jotta elämä olisi terveellistä ja tasapainoista. Hikeä ja rasitusta ei tarvitse väistellä, niistä tulee ottaa ne parhaat puolet irti. Ja kun sekä fiiliksissä että asenteissa tapahtuu näitä muutoksia parempaan suuntaan, ollaan selvästi (yhä) oikealla tiellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti