Kävin uudelleenohjelmoitavana, ja sain kuulla sen mitä olen iät ja ajat odottanutkin kuulevani: kyllä, tekemiselleni on todellakin rajat, eivätkä ne liity juurikaan siihen, mitä tunnen jaksavani tai mitä voisin itse säädellä sen mukaan, kun "alkaa tuntua pahalta".
Tahdistimeen ohjelmoitavan maksimisykkeen yläraja on 180 ja ylemmäs sitä ei saa. Tähän astihan se on ollut ohjelmoituna kymmenen pykälää alemmas eli 170:een, mutta nyt sitä siis nostettiin niin ylös kuin voidaan. Kuitenkin jatkossakin sykkeen pyrkiessä nousemaan nopeasti ja yli vielä tuon raja-arvonkin, se tulee edelleen tipahtamaan alas.
Toisin sanoen, minun on itse vahdittava, milloin syke alkaa nousta, ja hieman ennen tilttiä ryhdyttävä jo jarruttelemaan - jos en sitten ota sitä linjaa, että sykkeen tipahtaessa on vain pysähdyttävä kokonaan ja annettava sen tasoittua. Lääkärin mukaan tahdistin siis kyllä palauttaa sykkeen tarvittavalle tasolle heti, kun eteissyke on lakannut potkimasta karsinansa yli eli kun fysiologinen tarve päästä yli (tahdistimen) maksimisykkeen on mennyt ohi. Siitä ne sykemittarinkin merkilliset hyppelehtimiset (169-102-87-166 jne.) ovat johtuneet; tahdistin pitää sykkeen todella alakantissa niin kauan, kuin eteinen on rutistanut menemään liian lujaa, mutta palauttanut sen sitten välittömästi takaisin "oikealle" tasolle ilman mitään portaita tms.
Selväähän on siis se, että pääasiassa sykkeennostoja sisältävät treenit ovat minun kohdallani, jos ei nyt poissuljettuja, niin kuitenkin vähäisemmälle jätettävässä kategoriassa. So be it - lihasvoimatunnit ja kehonhuolto, here I come...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti