Maksimisykekäyrällä näkyy mukavasti, milloin tahdistimen sykkeen ylärajaa on nostettu. Sitä edeltäviä yli 200 yltäneitä maksimisykkeitä en tosin osaa selittää muulla kuin eteisvärinällä (taas), mutta koska niihin ei muistaakseni liittynyt mitään epämiellyttäviä tuntemuksia, tilanne taisi kummallakin kerralla olla nopeasti ohi ja tahdistin ohjaksissa.
Olen yhä myönteisesti yllättynyt siitä, että vain kymmenen pykälän ero vaikuttaa jo sekin tekemiseeni. Toki syke ampaisee ylärajalleen joka kerta, kun teen jotakin muuta kuin kävelen tai venyttelen, mutta sykkeen romahtamisia ei ole tullut enää niin usein. Ehdin jopa onnitella itseäni siitä, kuinka olen oppinut pysyttelemään juuri sen 180:n tuntumassa niin, ettei syke tipahda - että epikriisiin merkitty "huomioi tahdistimen tuomat rajoitukset liikuntaharrastuksen yhteydessä" olikin aika helppo toteuttaa. Kuluvan viikon kaksi voimatuntia (käyrän viimeisinä) ovat tosin osoittaneet, että kyse on osittain ollut siitä, että olen kokeillut sellaisia treenejä, jossa tilanteen säätely onnistuu paremmin. Kun on tarpeeksi raskasta ja tekemisen tahti joko vauhdikasta muuten vain tai ns. mahdotonta hidastaa/helpottaa kesken kaiken (kuten vaikkapa kesken painonnoston, juuri kun painot ovat matkalla), syke sekoaa tavalla tai toisella. Tämän viikon tiistaina ongelma oli siis se, että syke jumitti pitkiä aikoja alle 80:ssä (=jos tahdistin antaisi fysiologisen mekanismin toimia, syke olisi ollut ties kuinka pitkällä yli 180:n) ja torstaina se, että pysyin vain juuri ja juuri niillä rajoilla, että tahdistin ei pakottanut sykettä matalaksi. Kyseisen treenin keskisyke 166 kertoo silti siitä, että siellä ylärajoilla roikuttiin lähes koko ajan - ja se on kyllä voimatreeniin "hieman" liian korkea syke!
On jossain määrin epätodellinen olo, kun syke ottaa ja valahtaa alle 80:n, ja hetken päästä palaa silmänräpäyksessä sen sata pykälää ylöspäin, 180:een. Sen hyppäyksen tuntee kyllä rintakehässäänkin kunnon tykytyksinä. Eipä sillä, etten olisi tavallaan tottunut siihen; ihan samanlaisia ovat ne testit, joilla tahdistimen arvoja vuositarkistuksessa mitataan. Spontaanisti tapahtuessaan se on tosin vähän friikimpää. Mutta olen kuitenkin kohtuullisen tyytyväinen friikki, kunhan vain oppisin seuraamaan sykettä ja säätelemään sitä vielä paremmin. Tai mikä tärkeämpää, oppisin "tottelemaan" sitä mitä sykemittari näyttää, ja antamaan sykkeelle vielä enemmän aikaa palautua. Treeneissä kun tuntuu niin typerältä jäädä seisoskelemaan pitemmäksi aikaa, kun muut huhkivat vieressä - mistä syystä ainakin tiistaina lopputuloksena oli taas rasitusrintakipua, kun oli vain "pakko" päästä jatkamaan, vaikka mittari näytti yhä matalia sykkeitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti