Tein puitteiltaan romanttisimman lomareissun mitä koskaan aiemmin - miehen kanssa kahdeksi päiväksi kylpylään. Altaassa lillumista ei parhaalla tahdollakaan voi väittää urheilusuoritukseksi, mutta majoittumisen hintaan sisältyi yllättävän paljon kaikenlaista liikunnallista, ohjattua toimintaa. Itse asiassa tunteja oli niin paljon, että kaikkeen ei edes ehtinyt/jaksanut, vaikka useat lajit ja erilaiset venyttelytkin olisivat kiinnostaneet.
Minä suosittelin meille kahvakuulatuntia, mies taas halusi kokeilla kuntonyrkkeilyä, ja lopputuloksena osallistuimme kumpaankin ryhmään, kun tunnit vielä olivat sopivasti peräkkäin. Arvasin kyllä, ettei kuntonyrkkeily minulle sovi, koska sitä joskus aiemmin olen kokeillut, mutta meillä oli tällainen reilu peli ja tasapuolinen diili - ja tokihan jo pelkästään halu tsempata toista löytämään uusi, mieluisa laji sai sen enempää kyseenalaistamatta laittamaan itsensäkin peliin.
Kahvakuulatunti oli kuitenkin ensin, ja varsin hyvä tunti se olikin. Osin tuttua, osin uutta, mistä huomasi mm. sen, että on hyvä uskaltautua vieraissa paikoissakin treeneihin, sillä uudelta ohjaajalta voi oppia aina jotakin uutta. Mikään äärisuoritus tuo tunti ei kyllä ollut, ainakin jos jälkitiloista päättelee - lievää reisilihasten kiristelyä lukuunottamatta palauduin todella nopeasti. Mies sen sijaan huomasi, että omat jalkalihaksensa ovat jääneen ehkä turhan vähälle, koska hän sai kävellä puujalkaisena seuraavat 2-3 päivää...
Kuntonyrkkeilytunnilla muistin tosiaan hyvin äkkiä, miksi se ei aiemminkaan minulle sopinut: jo alkuverryttelyn kevyt hölkkäily nosti sykkeen liian ylös. Siksi koko tunti treeniä, jossa tarkoituksena on pitää itsensä koko ajan pienessä liikkeessä, on minulle kerta kaikkiaan mahdoton - vaikka kuinka muta toivoisin. Mutta tuli edes kokeiltua. Toisaalta olin unohtanut autuaasti sen, että kuntonyrkkeilyssäkin saattaa olla harjoituksia, joissa sparrataan toista vastaan - ja potilasohjeissa periaatteessa kielletään kamppailulajit, koska tahdistimen alueelle osumisen vaara on ilmeinen. No, en halunnut ryhtyä asiaa mainostamaan, mutta pelkkä "olkahippakin" aiheutti kyllä hieman sisäistä hermoilua.
Lähtöpäivänä ehdimme vielä jousiammuntatunnille. En kyllä ole varma, voiko sitä ihan suoranaisesti urheiluksi kutsua - mutta kyllä siinä ainakin kädet väsyivät! Sen lisäksi Robin Hoodin leikkiminen on toki aina hauskaa. Ampuminen noin yleensä - maalitauluun ja ilman mitään piiloteltua aggressiota tai verenhimoisuutta - on ollut mielestäni aina mielenkiintoista ajanvietettä, koska siihen sisältyy myös nostalgiaa: oli aikoinaan yksi kesä, jolloin koko viikko sukulaisvierailulla Savon puolessa kului siihen, että harjoittelimme serkkupoikien uudella ilmakolla tarkkuusammuntaa. Kaupunkilaiselle pikkutytölle (olin hädin tuskin toisella kymmenellä) se oli jotain aivan mahtavan jännittävää ja hauskaa. Ja on siis edelleen, vähän isommallekin kaupunkilaistytölle :).
Kaiken kaikkiaan meillä oli mukava loma. Toisen kanssa tekeminen ja liikunnallisten asioiden kokeilu toi taas uutta ulottuvuutta, sillä enpä ole koskaan parisuhteessa sellaiseen aiemmin ryhtynyt. Oli mieluista huomata, että vaikka tässä vielä toisen luonteen eri puoliin vasta tutustuu, ainakin tällainen tietty suuntaus liikkumiseen ja uusien asioiden kokeilemiseen kummaltakin löytyy, ja sehän ennustaa vain hyvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti