Tällä viikolla voisin sanoa kunnostautuneeni ja löytäneeni taas aavistuksen verran sitä henkeä, joka minut keväällä valtasi. Sain valmentaja Jenniltä toisenkin treeniohjelman, mikä tarkoittaa vaihtelua omaehtoisiin treeneihin, ja uskaltauduin pitkästä aikaa myös ryhmätunnille - tällä kertaa kahvakuulailemaan.
Ryhtiliike auttoi välittömästi. Mieliala parani, ja toisaalta näin iltasella myös väsyttää ns. terveellisellä tavalla. Jokin myös "naksahti" päässä, kun pääsin keskustelemaan valmentajien kanssa sopivista harjoituksista ja punnitsemaan muutenkin tämänhetkistä tilannettani. Olin jo lähestulkoon hukannut jutun juonen, mutta nyt se taas valkeni: syviä lihaksia minä tarvitsen edelleen. Keskivartalon korsettilihaksistoon on siis kiinnitettävä yhä enemmän huomiota, jokaikisessä treenissä ja joka liikeessä. Ajatuksen on lähdettävä sieltä, muuten hommasta ei tule yhtään mitään. Vaikka tekeminen hidastuisi (ei sillä, että olisin nytkään päässyt treeneissäni ns. elvistelemään tai "näyttämään mallia" siitä, miten tehdään raivolla...), sen ei pidä antaa häiritä. Keskittyä minä kyllä osaan, jos vain haluan, se on siis vain siirrettävä kirjoitus-, neulomis- ja lukupuuhista treenaamiseen.
Oivalluksena ehkä pieni - puhumattakaan siitä, että tämähän oli alusta asti selvää (ainakin olevinaan) - mutta motivaation lähteenä suuri. Tasapainokaan kun ei tunnu tähän mennessä kohentuneen niin paljon, että sillä varsinaisesti "juhlimaan" pääsisi, on myös sillä saralla tavoitteita ja tarvetta työn tekemiseen asian suhteen. Sinä päivänä, kun pääsen tuolla vasemmalla, eli huonommalla jalallani kunnollisen yhden jalan kyykyn, voi pitää jo pienimuotoiset bileet!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti