Kilopaniikki

En käy vaa'alla juuri koskaan, mutta silloin tällöin vanhempieni luona saatan uteliaisuudesta painoni tarkistaa. Muutama kuukausi sitten tämä uteliaisuus kävi kalliiksi ja pilasi ainakin sen (ja parin sen jälkeisenkin) päivän. Kiloja oli ehtinyt kertyä useampi, ja mikä pahinta, se oli tapahtunut varsin nopeasti kesän aikana.

Kilo per kuukausi tuntuu hurjalta vauhdilta, ja vaikken ylipainon rajaa vielä(kään) ollut saavuttanut, jonkinlaisen henkilökohtaisen kipukynnyksen kuitenkin. Vuosi takaperin iloitsemani hoikistuminen oli virallisesti peruttu: housuni olivat muuttuneet taas niukin naukin sopiviksi. Ikävintä oli tietenkin, että tyytyväisyys omaan kehoon sai kertaheitolla kovan kolauksen, ja vietin hetken jos toisenkin miettien ahdistuneena, miten tämän tilanteen korjaan. Toisin kuin luulisi, kilojen ilmaantuminen ei suinkaan vahvistanut päättäväisyyttäni säännölliseen treenirytmiin palaamisessa, vaan aluksi ajatukset kiersivät sen ympärillä, että peli on lopullisesti menetetty.

Jostain syystä minun on aina pohdittava nämä asiat vaikeimman kautta, ja olla hetken aikaa lähes epätoivoinen, ennen kuin järki voittaa. Aikani siis tuskailin, kunnes sain paniikin hellittämään - ja sen jälkeen olenkin käynyt treenaamassa säännöllisemmin, pitämättä siitä sen kummempaa melua.

Tällä hetkellä, eli kolmisen kuukautta säikähdyksen jälkeen, olen palautunut kohtuullisen tyytyväisyyden tilaan. Paljon se ei näköjään vaadi, että kehosta alkaa näkyä mieluisampia pyöreitä muotoja, so. lihasten aavistuksia. Vaa'alla en ole käynyt kyllä vieläkään, mutta ei ole väliksikään. Kilomäärä ei sinänsä ole merkitsevä, vaan se, miltä olo tuntuu ja miltä keho omaan silmään näyttää. Keskittyminen balance- ja keskivartalotunteihin alkaa sitä paitsi näkyä siinä, että 20 s kuppipidot ja vastaavat eivät enää tuota vaikeuksia - paitsi ehkä juuri sen verran kuin niiden pitääkin, jotta kehitystä tapahtuisi. Ehkei tuo 20 sekuntia kuulosta paljolta, mutta verrattuna aikaisempaan, jolloin jouduin usein hakemaan sitkeyttä rentoutuksen kautta melkein kaikissa vatsalihasliikkeissä, ero on ihan selvä. Ja tätähän se edistyminen tarkoittaa: kehitystä tapahtuu niin pienissä asioissa, ettei niitä aina edes välttämättä huomaa. Mutta kun itse seuraa herkällä otteella sitä, mitä itsessä tapahtuu, ja muistaa vertailla aiempiin kokemuksiin, voi olla pohdintaa ulkopuolelta seuraavan henkilön mielestä kovin "mitättömältä" tuntuvistakin asioista tyytyväinen.

Painonnousun aiheuttama säikähdys jätti valitettavasti lievän vainoharhaisuuden, eli vahtaan kyllä vyötärönseutuani paljon aiempaa tarkemmin ja murehdin jokaista vatsan turvotusta hetken aikaa. Mikä harmillisinta, olen langennut muutaman kerran klassiseen typeryyteen ja vinkunut "pallomahasta" miehelle, mikä on kauhean epäreilua ja muutenkin täyttä idiotismia. Onneksi hän tietää, mitä moiseen pitää vastata, ja pyrin itsekin pääsemään tästä tavasta eroon, ennen kuin se todella jumiutuu pysyväksi puheenaiheeksi.